Bändikämppä

Bändis!

Se parempi soittokämppä, paremman musiikin puolesta.

Bändis nyt uusilla isommilla kitarakaapeilla! Tule ja katsasta muutokset paikan päältä!
Bändiksen soittotiloihin olet aina tervetullut soittamaan iästä, sukupuolesta ja musiikkisuuntauksestasi riippumatta.

Valmiiksi kalustettu Bändis sijaitsee Tampereella mustavuoren laskettelukeskuksen lähellä. Soittotilojen lähellä on kivenheiton päässä esimerkiksi Hervanta, Tesoma, Lielahti, Lamminpää, Haapalinna, Tampereen keskusta, Nokia, Pirkkala ja Ylöjärvi. Bändikämppä palvelee myös kohtuullisen ajomatkan päästä esimerkiksi Lempäälän, Metsäkylän, Hämeenkyrön, Messukylän, Multisillan bändejä ja muusikoita.

Kulkuyhteyksinä kalkkuun pääsee TKL busseilla nro 1,11 ja 71 tuo vajaan 1km kävelymatkan päähän. TKL Linjaautoreittiä ja aikatauluja kannattaa tutkailla Repa reittioppaasta. Autolla soittokämpälle on helppo saapua moottoritietä pitkin joko Kolmenkulman ABC:n kautta tai Musta vuoren kautta. Katso soittotilan sijainti yhteystiedot sivulta

Halli jossa Bändis sijaitsee

Kuvassa on halli jossa Bändis sijaitsee. Hallin 3 oikeanpuoleista ikkunaa yläkerroksessa ovat bändiksellä (Klikkaamalla kuvaa näet ison kuvan jossa ikkunat korostettu). Autot saa parkkiin hallin taakse josta myös kulku tilaan tapahtuu (alla olevassa kuvassa ovi josta treenikselle kuljetaan on korostettu).
Kuvia klikkaamalla isompiin kuviin.

Ilmakuva Bändis bändikämpästä Tampereen Kalkussa

Bändikselle voi varata soittovuoroja oman maun mukaan. Vähimmäisvaraus on tasatunneittain yksi tunti. Varattavissa olevat vapaat paikat treeniksellä, sekä ohjeet miten teet varauksen löydät sivulta Varaukset, hinnat ja kulkeminen sivulta. Katso itsellesi joku sopiva vapaa vuoro ja laita varausviestiä tulemaan. Samalta sivulta löytyy tietoa myös muista tarjoamistamme optioista. Treeniaikaa saa varata niin monta tuntia kuin haluaa, edellyttäen että tilaa on. Mikäli sinulla on jotakin kysyttävää voit toki myös soittaa tai mailata meille.

Hinnat bändin treeni tunnilta ovat alk 7€/h (sisältäen alv) Koska kustannuspottia on jakamassa bändissä usea käyttäjä, voidaan hinnoittelu pitää edullisena.

Bändis sijaitsee osoitteesta Kalkunviertotie 2 C 11. Suunnista portista heti oikealla olevan uusimman harmaan varastohallin kulmalle aivan tontin takalaitaa kohti. Oven yläpuolella lukee C9-11.
Tilaan kuljetaan ison nosto-oven vieressä sijaitsevasta tavallisesta valkoisesta ulko-ovesta. Itse treenikämppä on toisessa kerroksessa.

Bändiksellä on kulunvalvottujen ja ikkunailmastoitujen kämppien lisäksi tarjolla:

  • Vessa ja suihku (suihku on erikoismallia hierova)
  • Viihtyisät oleilutilat (Hengaamo)
  • Bändiksen porukalle suunnattu keskustelu foorumi
Hengaamon varusteluun kuuluu mm:
  • Internet yhteydellä varustettu tietokone 42” näytöllä.
  • WLAN artistien käyttöön heidän omia koneita varten.
  • Baaritiski + muuta asiaan liittyvää.
  • Kahvinkeitin + tarpeet (Ylläpidetään kahvikassalla).
  • Jääkaappi ja mikroaaltouuni.

Harjoitustilojen toiminnasta vastaa Scemo Oy ja käytännön kuvioita pyörittää Marko Häiväläinen.

Joko bändisi on muuten listautunut tänne? Käy katsomassa lisää infoa aiheesta ja ei kun keikkailemaan. Esiintyjät juhliin - Artistimaksaa.fi



Alla olevasta linkistä halukkaat voivat ladata voimassa olevat tilojen käyttöehdot. Näillä siis mennään ja tervettä järkeä saa käyttää. Näin voidaan taata myös hyvät treenit sille seuraavallekin porukalle joka tulee teidän jälkeen.

Bändiksen käyttöehdot v1.11 (pdf 172kt)

Voit myös tukea bändiksen toimintaan tulostamalla mainoksemme ja laittamalla sen vaikka paikalliselle ilmoitustaululle. Mainoksen saat PDF muodoss alla olevista linkeistä tai paperimuodossa Bändiksen tiloista.

Bändiksen uusin suomenkielinen mainos A4 (pdf 180,0kt)
Bändiksen uusin englanninkielinen mainos A4 (pdf 184,0kt)
Bändiksen mainos 2 x A5 lappuja yhdellä A4 (pdf 330,0kt)
Bändiksen mainos A4 (pdf 360,0kt)
(Vanha) Bändiksen mainos (pdf 71,0kt)